AJANKOHTAISET AIHEET

Ilmasta, vedestä, ruuasta, vaatteista ja rakennuksista leviävät myrkyt ja taudinaiheuttajat tai muista ihmisistä ja eläimistä leviävät taudinaiheuttajat väsyttävät, heikentävät terveyttä tai suorastaan sairastuttavat meidät. Terveet, hyväkuntoiset ihmiset sairastuvat harvoin tai vain lievästi, mutta valmiiksi sairaat tai heikkokuntoiset ihmiset saavat helposti lisää terveysongelmia näistä ulkoisista stressitekijöistä.

On hyvä muistaa, että monet pelottavilta kuulostavat vaivojen aiheuttajat kertyvät pieninä määrinä useimpien ihmisten kehoon, mutta ne eivät välttämättä näy verikokeissa eivätkä aiheuta kantajalleen mitään ongelmia. Toisaalta mikä tahansa voi muuttua vaaralliseksi, jos sitä on liikaa väärässä paikassa väärään aikaan. Vesilasilliseenkin voi hukkua, jos huonosti hörppää.

Bioresonanssiterapeutti huomaa tavallisesti uusimmat ongelmien aiheuttajat nopeasti, kun monilla asiakkailla lyhyen ajan sisällä toistuvat samat vaivan aiheuttajat. Usein näiden ongelmien hoitoon on olemassa tavallinen, edullinen ja helposti saatava hoitokeino ruokakaupasta, luontaistuotekaupasta tai luonnosta. Jos vaiva ei parane kohtuullisessa ajassa tai vointi on hyvin huono, on järkevää mennä lääkäriin.

HUOMIO! Kaikki tiedot vaivojen aiheuttajista ja niiden voittamisesta on bioresonanssilaitteilla löydettyä tietoa, vanhaa perimätietoa tai tavallista maalaisjärkeä, joka ei ole lääketieteellisesti todistettua virallista tietoa. Jos kysymys on virallisesta tiedosta, on mukana alkuperäislähteen viite.